Mallia ruokavientiin: Eataly tuo laatua lautaselleitalialaisittain

Picture of KIKE-Uutiset

KIKE-Uutiset

Ruoka-alan maabrändit antavat yhtenäisen pohjan mielikuvien rakentamiselle ja tuottavat parhaimmillaan lisäarvoa, joka pystytään hinnoittelemaan tuotteisiin. Brändääminen vaatii kuitenkin kovaa osaamista, johdonmukaisuutta ja särmää. Pitää unohtaa ajattelutapa, että ‘terveisiä täältä ja kaikkea hyvää kaikille’.

Elämykselliset Eataly-myymälät ja verkkokauppa toimivat vientiväylänä italialaisille tuotemerkeille.
Ideaa voisi hyödyntää myös suomalaisten elintarvikkeiden markkinoinnissa ja viennissä.
Suomessa halutaan löytää uusia keinoja viedä pienten elintarvikevalmistajien tuotteita maailmalle. Tätä
ajatellen KIKE-hanke perehtyi italialaisen Eatalyn vientikonseptiin.

Alkuperä on yksi näkökulma, joka voi antaa lisäarvoa tuotteille. “Mutta pelkkä made in Finland ei vielä kerro mitään. Jo pohjoinen on mielikuvissa paljon kiinnostavampi. Siitä on hyviä elementtejä kerrottavana, sellaisia, joita on vaikea saada niist

Pienestä liikkeelle

Ajatus uraauurtavasta italialaisten ruokien myymäläverkostosta kypsyi 2000-luvun alussa Slow Foodin
syntyseuduilla. Piemontesta kotoisin oleva Oscar Farinetti halusi luoda konseptin, jossa italialainen
ruokakulttuuri ja elämyksellisyys kohtaavat.

  • Farinetti teki yhteistyötä Slow Food -liikkeen kanssa. Hän etsi verkostoonsa laadukkaiden ja
    vastuullisesti tuotettujen ruokien ja juomien valmistajia. Työ alkoi pienen yritysryhmän voimin,
    kertoo kansainvälisen viennin asiantuntija, Finnica Consultingin Jenni Mäkipää.

Viisi vuotta myöhemmin ensimmäinen Eatalyn myymälä avasi ovensa vanhassa likööritehtaassa Torinossa.
Tänä päivänä korkealaatuiseen ruokaan keskittyvällä yrityksellä on verkkokauppa sekä 45 myymälää eri
puolilla maailmaa. Viime vuonna yhtiön liikevaihto oli 13,5 miljoonaa dollaria.

  • Ostosten teon lisäksi asiakkaat voivat nauttia italialaisen keittiön herkuista ravintolassa tai
    osallistua vaikkapa kokkikouluun, Jenni Mäkipää kuvailee.

Millainen ruokamaa Suomi sitten on? 

Eatalyn konsepti on kehitetty vahvan asiakaskokemuksen ympärille.

  • Eataly erottuu kilpailijoistaan asiakaslähtöisyydellään. Ja toki Eataly on osannut hyödyntää ”Made
    in Italy” -maaimagoa, Mäkipää sanoo.

Konseptoinnista huolimatta myymälät eivät ole toistensa kopioita, vaan elämys voi syntyä vaikkapa
mieleenpainuvan sijainnin ansiosta.

  • Esimerkiksi Tukholman myymälä sijaitsee historiallisessa miljöössä useassa kerroksessa ja teemassa
    näkyvät alueen lukuisat sillat.

Eatalyn kansainvälinen verkkokauppa perustettiin kymmenisen vuotta sitten. Artesaanituotteita
suklaakonvehdeista tomaattikastikkeisiin ja pastaan voi tilata niin USA:n Arizonasta kuin Suomen Turusta.

Ohjenuorana kestävä kehitys

Eatalyn menestyksen salaisuudet ovat perustuneet sen arvoihin: kestävään kehitykseen, vastuullisuuteen ja
laatuun. Esimerkiksi hankinnoissa suositaan lyhyitä toimitusketjuja ja pienehköjä tuottajia.

Lisäksi yhtiöllä on sekä luonnon monimuotoisuutta tukevia että sosiaalisen vastuun hankkeita. Se myös
vaalii kulttuurihistoriaa tukemalla Leonardo da Vincin maailmankuulun Viimeinen ehtoollinen -maalauksen
restaurointia.

Mallia suomalaisen ruoan markkinointiin ja vientiin

Eatalyn kaltainen konsepti sopisi myös suomalaisen ruoan tunnetuksi tekemiseen ja vientiin. Kansainvälistä
brändiä voisi rakentaa niin konseptoitujen kivijalkamyymälöiden kuin verkkokaupan avulla.

  • Puhtaat raaka-aineet ovat suomalaisten tuotteiden valtit. Hyvä ilmanlaatu ja puhdas
    tuotantoympäristö eivät ole itsestäänselvyys eri puolilla Eurooppaa, muistuttaa Jenni Mäkipää.

Kirjoittaja: Anu Ruusila, Cordial Communications Oy / KIKE-hanke

Kuva: Pixabay.com

Kiertotaloudesta lisää kilpailukykyä elintarvikevientiin (KIKE)-hanke välittää elintarvikeyrityksille tietoa bio- ja kiertotalousalan osaamisesta ja ilmastoviisaiden elintarvikkeiden kansainvälisestä kysynnästä käytettäväksi vientituotteiden tuotekehityksessä. Hanketta rahoittaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma. www.ki-ke.fi 

Jaa artikkeli somessa